Nelli
Tarinani
Aloitin ratsastamaan jo pienenä säännöllisesti, äitini ollessa hevosalan ammattilainen. Merkittävin opettajani onkin ollut ja on edelleen äitini, jolle olen todella kiitollinen kaikesta saamastani opista ja tuesta. Kilpailemisen aloitin 8-vuotiaana Tallbon Ponitallin shetlanninponeilla. SSPY:n käyttöluokista minulla onkin kilpailijana usealta eri vuodelta kokemusta ratsastus-, ohjasajo- ja ajoluokista, joten valmennan mielelläni niihinkin tähtääviä. Myöhemmin olen kilpaillut myös koulu- ja esteratsastuksessa seura- ja aluetasolla. En saanut ikinä omaa hevosta, jonka kanssa nousta kilpailullisesti korkealle, mutta olen nuoresta asti saanut ratsastettavaksi paljon erilaisia hevosia ja poneja, joista kaikista olen oppinut jotakin. Jo lapsena istuin satulassa illat, viikonloput ja lomat, aina kun oli mahdollista ja millä vain hevosella. Rikkaus onkin mielestäni ollut oppia käsittelemään kaikenlaisia hevosia. Omaa sydäntä erityisen lähellä ovatkin erilaiset projektit ja nuoret hevoset, joista kehitys näkyy selvästi. Ratsuhevosen peruskouluttajaksi opiskelinkin juuri tästä syystä.
Parhaillaan käyn Susanna Fagerströmin Mind Riders Coaches koulutusta sekä opiskelen Integrumissa kognitiivista lyhytterapiaa.
Yhteistyökumppanit
Ikivihreä Oy tarjoaa kiinteistöhuollon palveluita sekä erilaisia remontti- ja huoltotöitä, kuten kattojen pesuja ja maalauksia. Ikivihreä on kumppani, joka auttaa varmistamaan kiinteistösi arvon säilymisen.